|
TIETOA COTTONIN TURKINHOIDOSTA
Paluu
Jokaisella cottonilla tuntuu olevan vähän erilainen turkinlaatu ja sen vuoksi myös mitään yleispätevää turkinhoito-ohjeistustakin on mahdotonta antaa.
Takkujen poistossakin on eri tapoja: toiset poistavat takut ennen pesua (kuten minä teen Kissin kanssa) ja toiset poistavat takut vasta pesun aikana ja/tai sen jälkeen. Muutaman kokeilukerran jälkeen saat kyllä selville, kumpi tapa on omalle koirallesi sopivampi.
Tässä kuitenkin muutama turkinhoidon perussääntö:
Pesuun
- Coton pestään mieluummin usein ja miedoilla aineilla -> hoitoaineen voi vaikka jättää huuhtelematta. Pesuväli voi oikeilla aineilla olla vain neljäkin päivää. Huomioitava, että ennen näyttelyitä myös huuhteluaine tulee hyvin huuhdella pois turkista (antidoping 2007)
- Käytä omalle koirallesi sopivaa shampoota, se löytyy vain yrityksen ja erehdyksen kautta, valitettavasti!
- Shampoo laimennetaan reilusti. Valmista liuosta pitäisi olla cotonilla parisen litraa! Laimentamatonta shampoota ei tähän määrään mene kuin 1-2 rkl.
- Koira kastellaan ensin pelkällä vedellä läpikotaisin, ei hangata.
- Laimea shampooliuos valutetaan turkin läpi HANKAAMATTA! Jos turkki oikein herkästi takuttaa niin ei edes puristella.
- Huuhdellaan, vieläkin hankaamatta tai hieromatta -> Huuhteluvettä suihkutetaan koiran turkin läpi niin paljon, että pesuaine huuhtoutuu pois hieromatta. Suihkulla voi "ajaa" shampoota karvan kasvusuuntaan eli tyvestä latvaan, näin turkki liikkuu ja shampoo huuhtoutuu ilman että turkkia tarvitsee käsin liikutella/hieroa.
- Pesu toistetaan tarvittaessa kolmekin kertaa, edelleen hankaamatta. Toistopesun voi tehdä myös vain tassuihin tai mahanaluseen.
- Hoitoaine laimennetaan myös siten, että kädet jäävät liukkaiksi ja liuos on maitomaisen ohutta.
- Hoitoaine kaadetaan turkkiin samalla tavalla kuin shampoo, tarvittaessa voi turkkia varovasti raotella ja nostella. Ota vaikka turkkia kämmenen kuppiin ja kaada laimennettu hoitoaine siihen.
- Hoitoainetta ei tarpeeksi laimennettuna tarvitse huuhtoa ollenkaan, sen tarkoitus on korvata pesussa hävinnyt ihon ja karvan pinnassa ollut rasva.
Näyttelyyn sitten perusteellinen huuhtelu, ettei karva latistu ja näytä silkkiseltä. Myös 2007 vuoden alusta voimaantulleet koirien antidoping-säännöt ohjeistavat, turkkiin ei saa jäädä aineiden jäämiä.
Hyvillä aineilla toistuva pesu on mahdollista ja helppoa. Syväpuhdistavaa shampoota käytetään vain silloin tällöin, oikein takkuuntuvaa turkia voi pestä myös yhdistelmällä 2in1 shampoo ja päälle vielä hoitoaine.
Pesun jälkeen
- Pyyhekuivaus ensin karvaa pörröttämättä. Koiran kietominen pyyhkeeseen hetkeksi saa ylimääräisen veden siirtymään turkista kankaaseen.
- Föönaus suoristaa karvan ja antaa lisäaikaa takkuja vastaan, lisäksi karstatessa vastakarvaan niinkuin föönauksessa kuuluu, irtokarvaa lähtee tehokkaasti.
- Turkkiin voi vielä kuivatusvaiheessa suihkuttaa hoitoainetta, joka vahvistaa turkkia ja tekee sen liukkaammaksi. Joten se myös vähentää näin takkuuntumista.
- Toistuva föönaus ei rasita turkkia pahasti, jos föönaa kylmällä ilmalla kuuman sijaan ja on jättänyt turkkiin hoitoainetta suojaksi. Viimeistelynä vielä föönauksen jälkeen tapahtuvan kampaus tiheällä kammalla. Vie aikaa, mutta tällä saadaan kiinni myös alkavat takut iholla ja näiden selvittely pitää turkin pitempään takuttomana.
Muu turkinhoito
- Kuivaa turkkia harjattaessa pitää aina käyttää takunpoistoainetta tai kampausnestettä (hyvin laimennettu hoitoaineliuoskin käy), paitsi näyttelyyn mennessä takunpoisto- ja kampausnesteet ovat kiellettyjä! Kuivan turkin harjaus ilman apuaineita voi johtaa turkin "hajoamiseen", jolloin takkuja alkaa tulla normaalia enemmän. Tämä on syy siihen, miksi jotkut cotonistit eivät harjaa koiriaan lainkaan pesujen välillä.
- Kurakeleillä varsinkin tassut helposti harmaantuvat, vaikka ahkerasti lenkkien jälkeen suihkuttelisikin. Marseille-saippua on edullinen ja tehokkaaksi havaittu hellävarainen keino saada tassut taas puhtaiksi. Marseille puhdistaa myös kesänvihreät (ruoho) tassut hyvin!
Paluu
|