Jalohortensia

Paluu

Hydrangea macrophylla



Jalohortensia viihtyy hajavalossa tai valoisassa, suoralta auringonpaisteelta suojatussa paikassa. Jalohortensiaa kastellaan runsaasti kasvukauden aikana. Jos se pääsee veden puutteessa lakastumaan, se ei siitä yleensä toivu. Lannoitetaan kalkittomalla lannoitteella kasvukauden alusta elokuulle.

Jalohortensia nauttii, jos se viedään kesäksi ulos auringolta suojattuun paikkaan. Sen voi hyvin istuttaa kesäksi ruukkuineen puutarhaan, josta se otetaan sisälle vasta ensimmäisten pakkasten tullessa. Tämän jälkeen kasvi viedään viileään noin 4-10 -asteiseen paikkaan, jossa se saa olla helmikuulle asti. Tänä aikana se varistaa normaalisti lehtensä eikä se välttämättä tarvitse lainkaan valoa. Kastele lehdetöntä, pimeässä kasvavaa kasvia hyvin niukasti.

Kasvi siirretään lämpimämpään helmi-maaliskuun vaihteessa ja istutetaan uudelleen kalkitsemattomaan multaan. Kun uudet lehdet puhkeavat, kastelua voidaan lisätä. Kasvin oksia ei saa leikata turhaan, sillä kukinnot kehittyvät edellisvuotisten versojen kärkisilmuista. kuitenkin joitain hennompia oksia voi poistaa, jotta uudet versot kasvaisivat voimakkaammiksi.

Jalohortensian uusi lajike

Nykyään on saatavissa myös uutta lajiketta; Jalohortensia Endless Summer® (Hydrangea macrophylla ’Bailmer’ [PPAF]), joka on käänteentekevä uutuus muista jalohortensioista poikkeavan kukintarytminsä ansiosta. Endless Summer® muodostaa kukkasilmuja sekä uusiin että vanhoihin versoihin, joten upea kukinta ilahduttaa puutarhassa koko kesän.

Paluu