Yleistä koirasta ja koiran anatomiasta

Paluu

Koira

  • periytyy sudesta
  • rodut kehittyneet ihmisten ja olosuhteiden vaikutuksesta ja valinnasta. koiran ja suden käyttäytymistä ei enää voi suoraan verrata keskenään, ovat kehittyneet niin erilleen toisistaan.
  • kaikki rodut risteytyvät keskenään
  • risteytyy edelleen myös suden kanssa

Koiran rakenne

  • kaikilla samankaltainen rakenne, vaikka jalostusvalinnoilla koirien kokoa ja muuta ulkomuotoa on muunneltu
  • koiran koon määrittää pääasiassa perimä
  • ruokinta vaikuttaa koiran kasvuvauhtiin

Koiran luusto

  • vahva ja oikein kehittynyt luusto on edellytys terveelle ja toimintakykyiselle koiralle
  • luuston kehitykseen vaikuttavat: perimä, ruokinta ja liikunta
  • Luuston kasvu pysähtyy suurilla eoduilla n. 2 vuoden iässä, keskisuurilla roduilla 1½ vuoden iässä ja kääpiöroduilla 6-10 kk iässä.
  • nivelten kasvuhäiriöt yleisiä --> varottava koiran kasvun kesken ollessa nivelten ja luuston liiallista kuormitusta (vaikeat hypyt, liikaliikunta, vammautumisalttiit leikit...)
Näyttelyiden tuoma ongelma on se, että esimerkiksi lonkkavikoja osaksi myös ylikorostetaan toisten luusto-ongelmien kustannuksella, koska nämä kuuluvat jalostusohjelman terveystarkastuksiin. Koiran vammauttaa kuitenkin lonkkaa varmemmin muu selän tai etuosan luuston ongelmat. Joidenkin kasvattajien suositus antaa kasvavalle pennulle täysimaitoa ja raakaa lihaa penturuokavaliona tuo luusto-ongelmia. Useimmilla koirilla on laktoosi-intoleranssi, ja maito on niille suorastaan myrkkyä. Koiran elimistö ei osaa käyttää maitotuotteessa olevaa kalkkia luuston hyväksi.

Liikunta

  • edellytys koiran oikealle fyysiselle ja henkiselle kehitykselle
  • liikunnan määrää lisätään pennun kasvun ja kehityksen mukaan. Pentu saa omaehtoisesti kulkea, juosta ja riehua niin paljon kuin haluaa, mutta vältetään liian pitkiä lenkkejä ja esim. riehumisia aikuisten koirien kanssa.
  • liikunnan tulee olla vaihtelevaa
  • koiran tulee saada liikuntaa koko ikänsä
  • liikuntaa ei voi korvata "aktivoimisella"
  • muistettava, että liikuntaa lisäämällä myös koiran liikunnan tarve kasvaa --> koiralle täytyy tarjota tasapuolisesti fyysistä ja henkistä puuhaa.

Lihakset

  • lihakset toimivat koiran vararavintovarastona
  • lihakset myös suojaavat luustoa

Hermosto

  • keskushermosto: isot aivot, pikkuaivot, ydinjatke ja selkäydin
  • ääreishermosto: elimistön lihaksiin kulkevia tunto- ja motorisia hermoja
  • autonominen hermosto: ylläpitää sisäelinten toimintaa (tahdosta riippumaton)
  • selkänikamien välilevyn pullistuma aiheuttaa usein ontumista ja pahimmillaan halvausoireita
  • hermostolliset ongelmat lisääntymässä koirilla
  • alttius sairauksiin näyttää periytyvän, mutta tutkimukset tämän osalta on yhä kesken.

Rintaontelo

  • ilmanpaine rintaontelossa on matalampi kuin ympäröivän ilmakehän paine --> tämä mahdollistaa hengittämisen
  • jos rintaonteloon pääsee vapaata kaasua, keuhkot painuvat kasaan aiheuttaen koiralle hengitysvaikeuksia
  • esim. metsälenkillä sattuneen vesakko-onnettomuuden aiheuttama reikä rintakehässä (oksa mennyt koiran juostessa vapaana rintakehään) aiheuttaa keuhkojen kasaan painumisen, jos oksa poistetaan. Tällöin pitäisi pyrkiä siihen, että oksa katkaistaan melko läheltä ihoa ja koira kuljetetaan kantamalla lääkärin hoitoon.

Sydän

  • sydän pumppaa keuhkoista hapettuneen veren elimistöön
  • sydänviat ovat melko yleisiä useilla roduilla
  • synnynnäisiä tai vanhenemisen myötä ilmeneviä, mutta myös liiallisella rasituksella, henkisellä tai fyysisellä, aiheutettuja
  • oireet: koira väsyy helposti, yskä, erilaiset kohtaukset
  • stressi voi myös laukaista sydänoireet, esim. täytyy muistaa, että pentu on pentu, eikä siltä saa vielä vaatia liikaa!
  • sydänlihastulehdus aktivoituu helposti muiden "tavallisten" flunssien ja tulehdusten jälkeen --> tarkka seuranta

Kilpirauhanen

  • tasapainoittaa koiran aineenvaihduntaa
  • vajaatoiminta yleinen sairaus useilla roduilla
  • vajaatoiminnan oireet: lihominen, laiskuus, iho- ja karvaongelmat sekä lisääntymisongelmat
  • hoitona elinikäinen lääkitys
  • liikatoiminnan oireet: ylivilkkaus, laihtuminen, helpottaa lisääntymistä
  • Kilpirauhasongelmaisia koiria ei saisi käyttää jalostuksessa --> periytyy!

Maksa

  • tuottaa mm. veren hyytymistekijöitä, sappihappoja ja erilaisia valkuaisaineita
  • osallistuu elimistön energiatasapainon säätyelyyn ja ravintoaineiden käsittelyyn
  • on munuaisten ohella tärkein myrkyllisten ja elimistölle haitallisten aineiden hävittäjä
  • oireet: ruokahalun heikkeneminen, laihtuminen, oksentelu tai lisääntynyt juominen

Mahalaukku ja suolisto

  • yleisiä koirien sairauksia
  • aiheuttajia mm. väärä ruoka tai etenkin pennuilla sopimattomien esineiden syöminen (kivet, sukat, matot ym. asiaankuulumattomat esineet)
  • mahalaukun kiertymä on useille roduille tyypillinen, vakava sairaus
  • mahalaukun kiertymää voi estää mm. rauhoitusajalla ennen ja jälkeen ruokailun
  • kun on havainnut/huomannut, että koira on syönyt jotain sopimatonta, voi koiralle syöttää tankoparsaa; se ei sula, vaan kiertyy vieraan esineen ympärille suojaten suolistoa. Tämäkään ei aina toimi, mutta on yksi mahdollisuus.

Perna

  • toimii verivarastona ja vanhentuneiden verisolujen tuhoamispaikkana
  • on "kasvainmagneetti", ja suositaan tällöin poistettavaksi. Poistosta ei ole haittaa koiralle

Haima

  • sijaitsee ohutsuolen alkuosassa
  • erittää ohutsuoleen entsyymejä, jotka pilkkovat ohutsuoleen tullutta ruokaa
  • tuottaa myös mm. insuliini nimistä hormonia, joka säätelee elimistön sokeritasapainoa
  • eräillä roduilla on todettu perinnöllistä haiman vajaatoimintaa, jonka seurauksena ruoan hyväksikäyttö voimakkaasti heikkenee ja koira laihtuu. Oireet: aina hieman löysä (ei kuitenkaan ripulinen) uloste. Hoito: korvaava entsyymivalmiste tai raaka sian haima
  • koiran sokeritaudissa haima ei tuota enää insuliinia, oireet alussa: runsas juominen, jatkuva nälkä ja laihtuminen. Hoito: sairaan koiran on saatava päivittäin insuliinia piikkinä

Kivekset

  • tuottavat sukupuolihormoneja
  • piilokives: laskeutumaton kvies, yleensä suositellaan leikattavaksi (pieni syöpäriski)
  • sukupuolihormonit vaikuttavat koiran käyttäytymiseen (toisilla enemmän, toisilla vähemmän)
  • uroksen eturauhasen liikakasvu yleistä vanhenevalla koiralla, hoitona kastrointi
  • nartulla sukurasitteena napatyrä, joka periytyy suvussa olevasta epäpuhtaasta kivesrauhasesta
  • vetämiseen tms. ongelmakäyttäytymiseen kastraatio ei olennaisesti vaikuta, yliseksuaalisuuteen kyllä; suositus kuitenkin: ensin hormonihoito ja jos tämä toimii, sitten vasta leikkaus voi auttaa
  • kastrointileikkaus on koiralle aina riski; yleistulehdus jälkitautina yleinen

Munasarjat, kohtu

  • munasarjat kehittävät sukupuolihormoneja
  • juoksu/kiima n. 2 kertaa vuodessa
  • kohtutulehdus melko yleinen vanhenevilla koirilla, joskus myös nuorilla
  • nartun sterilointi
  • valeraskautta ilmenee nartuilla aina, näistä ei ilman leikkausta pääse. Jos liiallisesti, hormonihoito voi helpottaa tilannetta, mutta ei pitkäaikaisesti.

Hampaat ja purenta

  • pääsääntöisesti leikkaava saksipurenta tai alapurenta
  • yläpurento on aina kehityshäiriö
  • täysi hampaisto
  • muistettava hampaitten hoito ja tarkistus
  • myös koirilla voi olla kariesta

Paluu