In English

PK-tottispäivä

Paluu
TKK (Turun käyttökoirakerho) järjesti koulutuspäivän sunnuntaina 6.11.2005 Raision Haunisten kentällä. Päivä käsitteli palveluskoirakokeiden tottelevaisuusosiota. Kouluttajana oli Mia Skogster.

Mian käyttämä, suojelun maailmanmestarin Knut Fuchsin oppeihin perustuva, tottelevaisuuden alkukoulutusmetodi lupaa kokeneillekin harrastajille jotain uutta.

Jatkossa omat kommentit päivästä ja materiaalin välillä näkyvät tällä värillä.

Päivä oli kostea ja tuulinen, välillä satoi oikein kunnolla. Onneksi oltiin varauduttu hyvillä sadevaatteilla ja lämpimällä vaatekerralla, että pärjättiin. Muutoin olisi voinut olla ankeat oltavat. Asia oli mielenkiintoinen ja Mia keskittyi antamaan jokaiselle koirakolle palautteet, joista varmasti oli heille hyötyä, kuin myös kuuntelijoilla.

Tottelevaisuuskoulutus

Pennun koulutus 8 viikon iästä 12 kuukauden ikään

Pennun koulutuksen perusperiaate on, että pentuun luodaan hyvä suhde ja asiat opetetaan niin, ettei pentu pysty tekemään virheitä. Kouluttajan on omalla ohjauksellaan saatava pentu tekemään asiat oikein. Ensin tulee opettaa liikkeiden oikea suoritus. On muistettava, että pentu ei tee koskaan virheitä, vaan kouluttaja.

Tottelevaisuuskoulutus aloitetaan heti, kun pentu tulee taloon ja pennun opettamisessa käytetään pelkästään makupaloja. Koulutuksen tulisi aluksi tapahtua rauhallisessa häiriöttömässä paikassa, jossa pennun on helppo keskittyä opetukseen. Koulutustuokiot ovat aina lyhyitä, korkeintaan muutaman minuutin mittaisia, mutta niitä saisi olla useita päivässä. Koulutustuokiot olisi myös hyvä ajoittaa aina sellaiseen tilanteeseen, milloin tiedetään, että pentu on nälkäinen. Esimerkiksi ennen ruokailuja. On muistettava, että koulutustilanteesta täytyy pennulle jäädä hyvä ja innostunut mieli, jotta jatkossakin odottaa näitä yhteisiä ajanviettohetkiä.

Seuraaminen


Opetettaessa pentua seuraamaan, ohjaaja pitää makkaranpalaa koko ajan pennun nenän edessä oikealla kädellään. Oikeaa kättä käytetään siksi, jotta koira oppii, ettei koiran puoleisessa (eli vasemmassa) kädessä ole mitään, jolloin se ei jatkossakaan ole siitä kädestä innostuntu. Tämä on tärkeä siksi, että koira voi muuten oppia tökkimään vasenta kättä ja häiritä seuraamista. Makupalaa pidetään siis koko ajan koiran nenän edessä ikään kuin näkymättömänä lankana koiran ja ohjaajan välillä. Tällä tavoin koira on helppo saada seuraamaan juuri oikealla kohdalla (suorassa linjassa, ei edistäen eikä jätättäen - tätä on helppo säädellä oman oikean käden avulla, koska koiran kuono on koko ajan kiinni ohjaajan kädessä ja kättä liikuttamalla saadaan pentu helposti siirtämään paikkaansa haluttuun kohtaan, mistä koira saa heti makupalan).
Oikean kämmenen nyrkin sisällä pidetään useampia makupaloja, josta koira saa livottua vähän väliä namipaloja seuraamisliikkeen aikana, ohjaajan hellittäessä sen verran otettaan, että yksi makupala tipahtaa pennun suuhun. Koira siis toisin sanoen nuolee ohjaajan kättä taukoamatta seuraamisliikkeen aikana. Kättä tulisi pitää sellaisessa kohdassa, että pentu joutuu katsomaan ylöspäin pitääkseen kuononsa kiinni ohjaajan kämmenessä. Kämmenen ja kuonon välille ei kuitenkaan saa muodostua rakoa (fyysinen kontakti käden ja kuonon välillä tulee pitää).
Seuraamispätkät ovat aluksi hyvin lyhyitä, muutaman askeleen mittaisia ja ohjaaja lopettaa pätkän aina pysähtymiseen, jossa pentu on helppo ohjata alusta asti istuutumaan ohjaajan pysähtyessä pienen käden liikkeen avulla. Nuori pentu (alla 12 vko) ei vielä osaa hallita takapäätään ja istahtaa helposti, kun makupala vedetään nenän yli taaksepäin. Seuraamispätkissä ohjaajan on hyvä aluksi kulkea mahdollisimman paljon oikealle kaarrosta, jolloin pentu joutuu jatkuvasti tavoittelemaan ohjaajan kättä, kuten myös oikeaa paikkaakin ohjaajan sivulla. Pysähdyksien (jolloin pentu istahtaa ja saa makupalan) jälkeen ohjaajan on alkuksi myös hyvä aina vapauttaa koira esim. "vapaa" huudahduksilla, jonka jälkeen pentu saa hypähtää ohjaajaa vasten ja ohjaaja voi pentua innostaakseen vaikka peruuttaa hieman taaksepäin tai juosta pari askelta pentua karkuun. Nämä "hengähdystauot" ovat hyvin tärkeitä, koska koira ei pysty oppimaan uusia asioita kuin noin puoli minuuttia kerrallaan. Kun se saa olla vähän aikaa ajattelematta mitään, se jaksaa taas oppia uusia asioita hetken kuluttua ja koiran oppiminen nopeutuu.

Nämä pennun iloiset kontaktit ohjaajan kanssa myös vahvistavat suhdetta ja tämän ansiosta myöhemmin koiran ohjaajan luokse tuleminen eri liikkeissä nopeutuu. Ohjaajan lähikontakti koulutustilanteissa kannattaa aina tehdä koiralle iloiseksi/hauskaksi tapahtumaksi.

Vähitellen seuraamispätkiä voi pidentää, eikä pentua tarvitse joka kerta vapauttaa istumisten jälkeen (vaikkakin niistä annetaan aina palkkioksi makupala), vaan sen jälkeen voi lähteä uudestaan seuraamiseen. Istumisista vapautuksia kannattaa kuitenkin tehdä huomattavasti useammin kuin uudestaan seuraamiseen lähtöjä vanhemmillakin pennuilla. Kannattaa myös aina lukea pennun vireystilaa ja tehdä sen mukaan pidempiä, lyhyempiä, vaikeampia tai helpompia harjoituksia.

Istuminen


Istumisen opettaminen kannattaa opettaa samoin kuin seuraamisen pysähtymisestä istuminenkin. Mitä nuorempana sen pennulle opettaa, sitä helpommin se taidon oppii. Pentu istahtaa luonnostaan, kun makupalaa vedetään sen nenän yli taaksepäin. Heti kun pentu istuu, sille sanotaan hyvä ja annetaan makupala. Tämän jälkeen pentu vapautetaan välittömästi esimerkiksi vapaa sanalla, ennen kuin pentu ehtii itse nousemaan istumisesta seisomaan. Näin pentu oppii alkeet sille, että se saa lähteä pysähdysliikkeistä vasta käskystä, eikä silloin kun sitä huvittaa. Pikkupentuna siltä ei tätä taitoa tietenkään heti vaadita, mutta myöhemmin vapautuskäskyyn ehdollistumisesta on hyötyä. Jo muutaman toiston jälkeen pentu todennäköisesti alkaa tarjota istumisliikettä nähdessään ohjaajan tekevän kädellään liikesarjan. Silloin aletaan yhdistää kädellä annettuihin apuihin myös istu-käsky. Istu-käskystä on yritettävä tehdä alusta asti mahdollisimman saman tyyppinen, samalla nuotilla ja painotuksella annettu käsky. Esimerkiksi se voidaan antaa äänen ylärekisterissä, korkealla ja heleällä äänellä sanottuna, jolloin painotetaan is-tavu hyvin korkealla äänellä ja sanan loppuosa tu-tavu taas sanotaan vähemmän painokkaasti ja matalammin. Käsky on ohjaajan syytä tehdä mahdollisimman uniikiksi ja opetella sanomaan se aina samalla tavalla. Vastaavasti maahan ja seisomisliikkeen yhteydessä opetettavat käskyt opetellaan sanomaan mahdollisimman istu-käskystä poikkeavalla tavalla. Harjoitukset on aina syytä lopettaa onnistumiseen ja siksi ei kannata samassa harjoituksessa ottaa monta toistoa. Sitä vastoin tällaisia muutaman toiston treenikertoja voi ottaa useita, välillä jopa kymmeniä päivittäin.

Huomattava siis se, että käskyjen sävyn tulee olla sellainen, että myös kisassa pystyy antamaan ne täsmälleen samalla, koiralle tutulla ja turvallisella tavalla.

Maahan meno


Maahan meno kannattaa opettaa alusta asti ilman koiran painamisia niin kuin istumis-liikekin. Tämä onnistuu helpoiten niin, että ohjaaja istuu maahan jalat hieman koulussa ja pentu ohjataan makupalan avulla jalkojen ali, jolloin pentu menee automaattisesti maahan saadakseen makupalan. Muutaman toiston jälkeen temppuun ehdollistetaan myös maahan käsky. Maahan käsky kannattaa alusta asti opettaa täysin erilaisella äänenpainolla ja soinnulla kuin istu ja seiso käskyt. Jos istu käsky on esimerkiksi kimeä ja ensimmäistä tavua painottava, voi maahan käsky olla matalalla äänellä sanottu maa-tavu ja sen jälkeen han-tavu hieman vähemmän painokkaalla, mutta vieläkin matalammalla äänellä. Myös maahan käskyn ja siitä kehulla ja makupalalla palkitsemisen jälkeen pentu kannattaa aluksi mahdollisimman nopeasti vapauttaa vapaa komennolla, ennen kuin se itse ehtii nousta sieltä ylös. Myöhemmin, ehkä ahkeran harjoittelun jälkeen noin kuukauden tai kahden päästä pennulta voi alkaa jo vaatia, että se ei saa nousta sieltä ylös ennen vapaa käskyä. Tämä tulee kuitenkin tehdä todella hienovaraisesti ja pentua samalla innostaen, eikä pennulta tule vaatia palkitsemisen jälkeen kuin lyhyt paikallaan makuu ennen vapautusta. Lyhytkestoisuudella tarkoitamme sitä, että pentu on maassa ja katsoo ohjaajaa aluksi puoli sekuntia ja myöhemmin pennun edistyessä muutaman sekunnin ennen vapautusta. Kontaktin aikana ohjaajan kannattaa kehua pentua rauhallisesti. Myös odota käskyn opettamisesta monessa eri ynteydessä on hyötyä, silloin pentu oppii käskystä odottamaan ja kuuntelemaan ohjaajaa, kosaka tietää siitä kohta seuraavan jotain mukavaa. Odota käskyä voi alkaa harjoitella siinä vaiheessa, kun pentua opetetaan odottamaan hetkinen ennen kuin se saa vapautua vapaa käskyllä pysähdysliikkeistä. Käytännössä se tapahtuu siten, että liikkeestä makupalalla palkkauksen jälkeen pennulle sanotaan rauhallisesti, mutta kiinnostavasti "odota, ai kuinka hyvä pentu, odota (puolen sekunnin tauko), vapaa" ja sen jälkeen innostetaan pentua hyppimään ohjaajaa vasten.

Seisominen


Seisomisliike kannattaa opettaa vasta sitten kun pentu osaa kutakuinkin mennä käskystä istumaan ja maahan ja osaa ottaa kontaktin ohjaajan palkitsemisen jälkeen ja pysyä paikallaan pienen hetken ennen vapaa käskyä. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 3-4 kuukauden ikää, jos pennulla on alettu harjoitella edellä mainittuja liikkeitä 7 viikon iässä ja harjoituskertoja on tullut jo useita päivittäin otettuna. Ensiksi pennulle annetaan istu-käsky. Pentu palkataan liikkeen suorittamisesta makupalalla ja heti kun pentu on ottanut sen jälkeen kontaktin ohjaajaan, sille sanotaan seiso ja samalla autetaan toisella kädellä pennun vatsalinjan alta se seisomaan. Pentua kehutaan nousemisesta välittömästi ja sille annetaan makupala palkkioksi ja sen jälkeen se vielä vapautetaan riehakkaasti. Ohjaajan tulee innostaa koiraa esim. hyppimään itseään vasten, jotta pentu vapautuisi mahdollisimman hyvin. Koko ajan pyritään koskettamaan käsky sanan jälkeen vähemmän ja kevyemmin koiraa mahasta. On myös muistettava aina ensin antaa koiralle käsky ja vasta sen jälkeen autetaan kädellä. Näin koira oppii kuuntelemaan ja ennakoimaan sille hieman epämieluisaa kädellä mahalinjasta koskettamista nousemalla seisomaan ja se päästään hyvinkin pian palkkaamaan tästä ennakoinnista makupalalla. Myös makupalaa ennen on aina muistettava ensin kehua suullisesti. Jokaisen suorituksen jälkeen koira tulee vapauttaa kuten muissakin pysähdysliikkeissä, eikä toistoja kannata samalla harjoituskerralla ottaa kuin 1-3. On hyvin tärkeää alusta asti, että seiso käsky annetaan täysin istu ja maahan käskyistä poikkeavalla äänenpainolla. Jos istu käsky on annettu korkealla, kimeällä ja ensimmäistä tavua painottavalla äänellä ja maahan käsky on opetettu matalalla ja ensimmäistä tavua painottavalla maahan komennolla, voi seiso käskyssä käyttää esimerkiksi laulavaa keskirekisterissä olevaa äänenpainoa, jossa painotetaan sanan keskikohtaa, seii-so. Ii:t venytetään alussa vähän turhankin pitkiksi ja niiden kohdilla tulee sellainen laulava korkampi ääni. Tärkeintä on, että kaikki pysähdysliikkeet on mahdollisimman helppo koiran oppia tunnistamaan erilaisiksi ja että ohjaaja antaa ne aina samalla tavalla. Ohjaaja voi vaikka harjoitella niiden lausumista kuivaharjoitteluna ilman koiraa.

Luoksetulo


Luoksetulon eteen istumista kannattaa alkaa harjoittelemaan samassa 7 viikon iässä kuin muitakin edellä kerrottuja tottelevaisuusliikkeitä. Pentu ohjataan kädessä olevan makupalan avulla istumaan ohjaajan eteen. Ohjaajan tulee välttää pennun yli kumartumista, mikä voi tuntua pennusta varsin kuormittavalta ja aikaansaada sen, että pentu tulee kyllä nopeasti ohjaajan luokse, mutta peruuttaa aina istumaan kauemmaksi ohjaajasta. Tämä vältetään niin, että ohjaaja pitää polvia koulussa ja nojaa aina ylävartalollaan taaksepäin. Kun pentu on tullut polvien väliin tiiviisti istumaan ja saanut makupalan, tulee ohjaajan heti peruuttaa itse pois pennun luota taaksepäin ylävartalo taaksepäin kallistuneena ja sanoa vapaa käsky ennenkuin pentu ehtii tehdä tämän saman liikesarjan. Ohjaajan tulee siis aina olla pentua nopeampi ja vapauttaa pentu ennen kuin se ehtii itse vapauttaa itsensä! Näin pentu oppii kuin automaattisesti hallinnan alkeita ilman fyysisiä pakotteita.

Pakotteita ei tule käyttää alle vuoden ikäisiin pentuihin ja muutoinkin tässä koulutustavassa pyritään siihen, että kaikki mahdolliset pakotteet otetaan käyttöön vasta, kun pitkäaikaista toistoa ja kaikkia muita pehmeämpiä tapoja on kokeiltu. Pakotteen tulee olla sitten käytettäessä kuitenkin niin vahva, että koira aktivoituu siitä ja pyrkii välttämään tätä tapahtumasta uudestaan. Esim. ison koiran hihnasta nykäisy ei välttämättä heilauta koiraa mihinkään suuntaan...

Pidemmän matkan luoksetuloa opetellaan niin, että avustaja pitää pentua kiinni, ohjaajan juostessa poispäin ja pentu päästetään perään, jonka jälkeen ohjaaja palkkaa pennun ottamalla sen vastaan, kuten lyhyemmänkin matkan luoksetuloissa (ohjaten sen makupalalla kovassakin vauhdissa istumaan polvien väliin, jonka jälkeen se saa heti kehun, makupalan ja tämän jälkeen vapautuksen).

Muistettava, että koiran kanssa on ensin harjoiteltava luoksetuloa pienillä välimatkoilla niin varmaksi, ettei pitemmällä matkalla pentu kiinnostukin jostain muusta luoksetulomatkalla ja saa siitä "karkumatkasta" palkintoa itselleen. Koiraa ei saa kutsua luokse, jos ohjaaja huomaa, ettei käsky tule tehoamaan, koska muutoin pentu oppii, ettei sitä käskyä välttämättä tarvitsekaan noudattaa.

Sivulle tulo


Aloitetaan niin, että pentu "kiepsautetaan" makupaloja sisältävällä oikealla kädellä ohjaajan sivulta n. puolen metrin päästä seisomasta (huom. pentu ei käskyn alla, vaan esim. hihnassa) viereen istumaan. Tämän jälkeen kehu, makupala ja vapautus.

Hyvä-kehua kannattaa käyttää ns. naksutin-koulutustapaan, eli merkkinä pennulle oikeasta suorituksesta, jonka jälkeen se palkitaan. Kehu tulee siis aina aavistuksen aikaisemmin kuin makupala. Myöhemmin kehun ja palkitsemisen väli voi hiukan kasvaakin, kun koira tietää kehun saadessaan tehneensä oikeita asioita - tämäkin voi toisilla koirilla jo toimia palkitsemisena.

Pennun tottelevaisuuskoulutus on helppoa ja hauskaa ja sitä kannattaa harjoitella useita kertoja päivässä ensimmäisen vuoden ajan. Näin pentu oppii suorittamaan liikkeet oikealla tavalla ja innokkaasti sekä nauttimaan ohjaajan kanssa työskentelystä.

Pentu tulee myös opettaa pienestä asti leikkimään ohjaajan kanssa leluilla, kuten tuomaan palloa ja erilaisia esineitä ja sen taistelutahtoa kannattaa vahvistaa rättileikeillä. Vetoleikeissä pennun annetaan voittaa saalis heti, kun se vähänkin vastustaa ohjaajaa joko vetämällä lelua poispäin tai ravistelemalla. Vetoleikkejä leikitään pennun kanssa aluksi kun se vaikuttaa hyvin virkeältä tai itse osoittaa haluavansa käyttää leukojaan, esim. alkamalla repiä ohjaajan lahjetta tai hihaa. Tarkoitus siis ei ole antaa pennulle lupaa repiä ohjaajan vaatteita, vaan ohjata pennun into sallittuun leikkiin omalla rätillä tai vetolelulla. Vetoleikkien tulee olla intensiivisiä, lyhyitä ja niissä tulee seurata koko ajan pennun viettitasoa, jotta se pysyisi mahdollisimman korkealla. Pentua ei saa kylläännyttää ja jos se tiputtaa lelun, ohjaajan tulee heti "varastaa" se lattialta ja pistää piiloon. Pallon tuomisessa on hyvä mennä aluksi siihen huoneeseen, missä pennulla on petipaikka, sillä pentu kantaa yleensä saaliin omaan petiinsä. Huoneen ovi kannattaa pistää kiinni, ettei pennulla ole mahdollisuuksia kuljettaa saalista ohjaajalta karkuun. Kannattaa itse sijoittua huoneessa petipaikan lähelle tai siihen paikkaan, mihin pentu saalistaan näyttää kantavan (jos se ei luonnostaan tuo sitä ohjaajalle kutsuttaessa pentua luokse pallo suussa). Pennun tullessa lähelle, voidaan joko odottaa, että se tiputtaa pallon itsenäisesti ja napata välittömästi pallo tämän jälkeen ja heittää pallo uudestaan poispäin itsestä. Toinen vaihtoehto on se, että pallo irrotetaan pennulta irti-käskyllä esimerkiksi painamalla kevyesti pennun huulia hampaita vasten. Heti kun pentu irrottaa otteensa pallosta, sille sanotaan hyvä ja pallo heitetään pennulle uudestaan poispäin ohjaajasta. Kolmas tapa on vaihtaa pallo irti käskyllä ruokaan. Heti kun pentu on palkittu pallosta irrottamisesta ruoalla, pallo heitetään sille uudestaan. Tapoja pallon noudon opettamiseksi on monia ja siinä ohjaaja voi käyttää huoletta mielikuvitustaan ja luovuuttaan keksimällä juuri omalle pennulle sen parhaiten soveltuvan tavan. Eri asioiden kokeilemista ei siis kannata pelätä, pentu ei mene siitä pilalle. Tärkeintä on saada pentu nauttimaan noutoleikistä.

Nuoren koiran koulutus 12 kk - 18/24 kk

Vuoden iän paikkeilla aletaan nuorta koiraa palkitsemaan tottelevaisuusliikkeistä makupalojen sijasta saalispalkalla (vetoleikeillä tai pallolla). Tässä iässä koiran tulisi jo leikkiä ohjaajan kanssa halukkaasti ja osata leikin pelisäännöt (mm. esineen tuomiset ja esineestä irrottamiset tulisi sujua ongelmitta).

Jos koiran tottelevaisuuskoulutusta aloitetaan vasta tämän iän jälkeen, kannattaa lähteä liikkeelle kuin koira olisi nuorempi, eli ohjaavat ja kannustavat liikkeet palkitaan namipalalla, luoksetulon varmuus ja kontaktihakuisuus saatava ensin kuntoon koiraa rohkaisemalla. Toiset koirat saavat ovat luonnostaan sellaisia, että veto- ja palloleikit ovat palkitsevia, mutta toisille sekin täytyy ensin opettaa.

Seuraamisen koulutus nuorella koiralla
Seuraamiskoulutuksessa makupaloista saaliilla palkkaukseen siirtyminen käy kivuttomimmin vaihtamalla tämä palkkaustapa ensin sivulle tuloon (jossa koira hypähtää ohjaajan kädellä annettujen ärsykkeiden sekä käskyn ansiosta oikealle paikalle ohjaajan sivulle istumaan). Koiran ei vielä tarvitse osata hypätä ohjaajan edestä istumasta ohjaajan sivulle istumaan. Riittää, että koira osaa seisoa vaikka hihnassa tai jostain muusta merkistä (esim. odota käskystä) noin puolen metrin päässä ohjaajan sivulla ja se on oppinut sieltä hypähtämään ohjaajan sivulle istumaan käden kiepsautuksen ansiosta. Koiralle tehdään samanlainen tilanne kuin makupaloilla on opetettu, mutta nyt oikeassa kädessä on motivointipatukka. Kun koira käskyn ja käsiavun ansiosta hypähtää nyt sivulle istumaan, ohjaaja palkitsee sen välittömästi kehulla ja antamalla koiran tämän jälkeen hypätä suoraan ylöspäin oikeassa kädessä kainalon kohdalla olevaan patukkaan kiinni. Tätä seuraa lyhyt leikkihetki koiran kanssa, jossa koira saa voittaa rätin kerran tai kaksi ja sen jälkeen ohjaaja ottaa patukan pois koiralta.

Muutoinkin koiralle kannattaa asiat opettaa pienissä palasissa. Ohjaaja voi pilkkoa lopullisen asian moneen eri osaan. Pienestä aloitetaan ja siitä sitten aina lisätään pieniä osia koiran taitojen kasvaessa.

Kun koira osaa tämän hyvin voidaan edetä. Koira laitetaan istumaan ja ohjaaja menee sen oikealle puolelle viereen (ts. koira on perusasennossa). Koiralle sanotaan sivulle ja samalla otetaan yksi askel eteenpäin ja koiran siirryttyä eteenpäin istumaan oikeaan paikkaan ohjaajan sivulle, se palkitaan välittömästi kehulla ja antamalla koiran hypätä patukkaan kiinni, kuten edellä on kerrottu. Vähitellen koiran varmistuessa koiralle tehdään harjoituksia, jotka alkavat samalla tavalla, mutta otetaankin muutama askel enemmän ja palkataan koira kun se on ollut mukana nämä askeleet hyvin, muttei ole vielä ehtinyt istuutua, eikä ohjaaja pysähtyä. Koira siis palkataankin liikkeestä, siitä että se on seurannut mukana pari askelta, vaikka sille on annettu sivulle käsky alunperin. Koiran edistyessä voidaan ottaa sivulle käskyllä jopa useita askelia eteenpäin ja palkata koira aina liikkeessä ennen pysähtymistä. Tässä vaiheessa kun patukka on jatkuvasti vielä esillä (ohjaaja pitää sitä vasemman olkapäänsä kohdalla, jonka korkeudelle koira saa hypätä suullisen palkkauksen jälkeen) ja koira on oppinut seuraamaan hienosti patukkaa, tehden hyvää seuraamista sivulle käskyn alaisena muutamia askelia, on aika vaihtaa sivulle käskyn tilalle seuraa käsky. Koska koirat seuraavat aina ensisijaisesti ohjaajan vartalo- apuja, ne lähtevät hyvin seuraamaan toisellakin käskyllä. Koiraa palkitessa seuraamisesta tulee aina muistaa sanoa ensin suullinen vapautus, joka toimii koiralle merkkinä siitä, että nyt saa hypätä motivointipatukkaan kiinni. Motivointipatukkaa ei milloinkaan lasketa koiran pään korkeudelle tai työnnetä koiran suuhun, vaan koira on opetettava alusta lähtien tavoittelemaan itse patukkaa hyppäämällä siihen kiinni. Itse asiassa voidaan toimia jopa päinvastoin, eli suullisen palkkion jälkeen patukkaa hieman heilautetaan ylöspäin, joka saa koiran hyppäämään entistä korkeammalle ja vauhdikkaammin siihen kiinni. Koiran kiinni käymisen jälkeen ohjaajan täytyy tietenkin tässä asennossa päästää heti patukasta irti ja kun koira on laskeutunut takaisin maahan, se voidaan taas kutsua tuomaan lelu ohjaajan kanssa revittäväksi. Revitystilanteessa ohjaajan on aina annettava koiran voittaa lelu vähintään yhden kerran. Motivointipatukkaa on järkevintä pitää oikealla kädellä kiinni ohjaajan vasemman olkapään kohdalla. Näin koira saadaan alusta asti kulkemaan suorassa linjassa edistämättä tai jätättämättä. Mikäli koira pyrkisi edistämään, ohjaajan tulee heti tehdä vasemmalle kaarrosta niin kauan ja sen verran jyrkästi, että koira korjaa mahdollisimman nopeasti itsensä oikeaan paikkaan, jonka jälkeen ohjaajan tulee salaman nopeasti kehua koiraa ja palkata se tämän jälkeen patukalla.

Kun koira osaa seurata erinomaisesti useita lyhyitä pätkiä lelun ollessa esillä ohjaajan vasemman kainalon/olkapään korkeudella, voi sitä alkaa pikku hiljaa laittaa piiloon. Patukka on järkevintä laittaa esimerkiksi takin kaula-aukosta niskaan vasemmalle eli koiran puoleiselle sivulle, niin että koira näkee siitä vielä osan. Tällöin koiralta vaaditaan aluksi vain muutama askel seuraamista, jonka jälkeen se palkataan heti ensin suullisesti ja heti tämän jälkeen kaivamalla mahdollisimman nopeasti lelu esiin ohjaajan vasemman olkapään kohdalle. Eli tällöinkin koiran tulee hypätä leluun ylöspäin (ei eteenpäin, ei sivulle, eikä poikittain ohjaajan eteen). Pikku hiljaa lelu siirtyy yhä enemmän piiloon, kohta kokonaan niin, ettei koira näe sitä. Toinen vaihtoehto lelun paidan kaula/niska-aukkoon sijoittamiselle on se, jos ohjaajalla on jokin sellainen takki tai liivi, mihin saa lelun vasemmalle puolelle ylhäälle. Koiran edistyessä palkka siirtyy siitäkin vähitellen piiloon ja seuraamispätkiä pidennetään.

Aikuisen koiran koulutus 18/24 kk -->

Aikuisen koiran koulutuksessa käsittelen tässä vain seuraamisliikkeen hiomista mahdollisimman täydelliseksi, paitsi rajallisen aikani, mutta myös liikkeen tärkeyden vuoksi. Koko tottelevaisuusosion vaikein asia on saada koira suorittamaan seuraamisliike niin intensiivisesti, ettei se menetä katsekontaktia ohjaajasta vaikeidenkaan häiriöiden alaisena muistaen, että koiran koko muunkin olemuksen tulisi kuvastaa suurta halua työskennellä ohjaajan kanssa. Seuraamisliike toistuu läpi koko palveluskoirien tottelevaisuusosion eli se vaikuttaa paitsi jokaisen liikkeen arvosanaan (lukuun ottamatta noutoliikkeitä ja paikallaan makuuta), myös yleisvaikutelmaan. Kun koiran koko pentuaika on käytetty vietin nostamiseen ja liikkeiden opettamiseen ja nuoren koiran mahdolliset murrosvaiheet on käyty läpi, on aika alkaa hiomaan seuraamisliikettä entistä suoritusvarmemmaksi ja energisemmäksi pakotteiden avulla. Koiran ei tule mieltää pakotteita rangaistuksiksi ja siksi koiralle ei koskaan saa seuraamisen yhteydessä käyttää mitään suullisia pakotteita (esimerkiksi Hyi tai Ei käskyjä kontaktin menettämisistä tai väärässä paikassa seuraamisista, sillä koira saattaa niiden seurauksena osoittaa alistumista ohjaajalle, esimerkiksi laittamalla korvat luimuun tai laskemalla häntää alaspäin - tätähän me emme halua!). Pakotteiden tarkoitus on aina aktivoida koiraa. Seuraamisliikkeen yhteydessä aktivoiminen onnistuu parhaimmin käyttämällä hihnasta annettavia pakotteita. Koiralla tulee olla kaulassa ketjupanta, jonka tulee olla juuri sopivan kokoinen (pannan ja kaulan väliin tulee mahtua kaksi sormea, muttei enempää) ja hihna kytketään pantaan niin, että se on ei-kuristavassa asennossa. Kun koiralla aletaan käyttää pakotteita, koira on sen jälkeen ehdottomasti pidettävä kytkettynä aina kun sen kanssa harjoitellaan tottelevaisuutta. Näin ohjaaja ei koskaan menetä mahdollisuutta vaikuttaa koiran suoritukseen. Kilpailutilanteessa koira tekee vain sen minkä se osaa, ei sen enempää, eikä vähempää. Jos se on oppinut käskystä seuraamaan ohjaajaa vain yhdellä tavalla, se toimii näin kaikissa tilanteissa myöhemmin, oli se kytkettynä tai ei.

Seuraamisessa käytettävät pakotteet

Aikuisen koiran (joka osaa seurata lyhyitä matkoja oikeassa paikassa ja oikeassa mielentilassa) kontaktin menettämisestä tulee seurata koiralle jotain epämiellyttävää, mutta samalla meidän tulee myös tarjota koiralle vaihtoehtoinen toimintamalli, jotta koira oppisi mahdollisimman tehokkaasti toimimaan oikein. Tämä on mahdollista muistamalla neljä seuraavaa kohtaa:

1. Koiran menettäessä kontaktin, ohjaajan tulee kääntyä välittömästi 90 asteen (isojen ja raskaiden koirien kyseessäollessa käännös voi olla myös tätä tiukempiakin, jotta käännökseen tulee enemmän "vipuvaikutusta") käännös oikealle, jotta koira jää ohjaajasta hieman jälkeen
2. Käännöksen jälkeen ohjaaja nyppäisee koiraa oikeassa kädessä pitämästään hihnasta riittävän napakasti. Pakotteen tarkoitus on saada koira korjaamaan paikkansa oikealle kohdalle -> koirahan on jäänyt jälkeen käännöksen ansiosta.
3. Heti pakotteen jälkeen ohjaaja palkkaa koiran ensin suullisesti ja välittömästi tämän jälkeen saalisleikillä kaivamalla motivointiesineen taskusta.
4. Koiran kanssa tulee leikkiä koiran ehdoilla lyhyesti, intensiivisesti ja niin, että koira selviää leikistä aina voittajana. Leikin tarkoitus ei ole pyörittää koiraa motivointiesineen jatkona ilmassa ja tämän jälkeen käskeä koira lelusta irti. Ohjaajan tulee tehdä kaikkensa, jotta koira nauttisi leikistä mahdollisimman paljon.

Hieman perusteluja edelliselle. Koiralle ei koskaan anneta kontaktin menettämisestä pakotetta koiran vielä seuratessa ohjaajaa oikeassa paikassa ohjaajan sivulla. Ohjaajan vieressä on hyvä olla ja koiran tulisi aina pyrkiä siihen. Lisäksi koira ei joutuisi, eikä sille annettaisi edes mahdollisuutta käyttää kehoaan päästäkseen ohjaajan viereen pakotteen jälkeen, jos sille annettaisiin pakote pelkästä kontaktin menettämisestä. Koiralle on myös hyvä tehdä mahdollisimman räikeä virhe ja sen jälkeen mahdollisimman vahva ja miellyttävä vapautus, jotta se ymmärtäisi helpoiten, mitä siltä todella halutaan. Siksi ohjaajan on pidettävä huoli omalla käytöksellään = nopealla oikealle kääntymisellä, että koira jää aina jälkeen ohjaajasta, jos se katsahtaa muualle ohjaajasta kesken seuraamisliikkeen. Tämän lisäksi on yhtä tärkeää muistaa vapauttaa koira heti kun se tekee pakotteen jälkeen oikein eli on palaamassa ohjaajan sivulle ja katsoo ohjaajaa ylöspäin. Näin saadaan koira ymmärtämään tehokkaasti mitä siltä tarkalleen ottaen on haluttu eli hyvää kontaktia ja energistä liikettä ohjaajaa kohti = aktiivisuutta ohjaajalle. Muistettava myös, että mitä aktiivisempi ohjaaja itse on, sitä passiivisemmaksi koira yleensä käy ja toisinpäin. Koiraa ei siis tule yrittää aktivoida esimerkiksi sanallisesti "hyvä"-kehuilla tai ylitsepursuavalla liikehdinnällä seuraamisen aikana, kun tällä on koiraan päinvastainen vaikutus. Palkkauksesta ohjaajan tulee aina palkita koira ensin kehulla ja vasta sen jälkeen muilla vartalon avuilla, kuten motivointiesineen kaivamisella ja sillä leikkimisellä. Kehu toimii samantapaisesti kuin klikkeri, sillä on tarkoitus kertoa koiralle, että varsinainen palkka (kuten narupallo tai juuttipatukka) on kohta tulossa, mutta joka tulee palkkioksi juuri siitä nimenomaisesta toiminnasta mitä koira tekee kehumisen tai klikkauksen kuullessaan. Pakotteen jälkeen ohjaaja ei saa enää jatkaa koiran seurauttamista, vaan hänen tulee aina vapauttaa koira ensin. Koiran tulee tietää, että seuraamisliike päättyy ohjaajan selkeään vapauttamiseen ensin äänimerkillä ja sitten koko kehollaan, eikä sen enää tarvitse seurata ohjaajaa vapautuksen jälkeen. Leikkituokion on oltava lyhyt, ehkä kestoltaan puolesta minuutista muutamaan minuuttiin ja tänä aikana koiran on annettava voittaa lelu itselleen pari kertaa, mikäli se palkitaan vetoleikillä. Jos koira palkataan pallolla, se saa noutaa sitä ohjaajalle muutaman kerran. Leikkimisen jälkeen motivointiesine laitetaan taas piiloon mahdollisimman ylhäälle (esim. niskaan takin kaula-aukkoon tai jos takissa/liivissä on vasemmalla rinnuksissa riittävän iso tasku, niin sinne) ja jatketaan seuraamisharjoittelua (koiralle käsky ja siitä liikkeelle). Yhden pakote/palkka-pätkän jälkeen on myös hyvä tehdä sellainen seuraamispätkä, missä koiraa seurautetaan yksi oikealle käännös. Todennäköisesti koira on aktiivisempi yhden onnistuneen pakote-palkka pätkän jälkeen ja se pyrkii tulemaan hyvin mukaan oikealle käännöksessä. Tästä hyvästä yrittämisestä oikealle käännöksessä kannattaa heti palkita koira samalla tavoin kuin pakotteenkin jälkeen eli ensin äänimerkki ja sitten saalispalkka. Näin koiralle annetaan mahdollisuus oppia, että se voi välttää pakotteen tulemalla mahdollisimman nopeasti ohjaajan viereen (oikealle kääntymisten jälkeenhän koira joutuu tavoittelemaan paikkaa ohjaajan vierellä). Koiralla vahvistuu näiden harjoitusten myötä myös kuva oikealle kääntymisen merkityksellisyydestä -> koira haluaa tulla aina nopeasti mukaan, kun ohjaaja kääntyy oikealle, koska se tietää saavansa palkan. Koira oppii myös, että kontaktin menettämisestä seuraa aina ohjaajan oikealle käännös, mihin hän ei ehdi mukaan tarkkaamattomuutensa vuoksi ja sitä seuraa pakote, mikä tuntuu epämiellyttävältä. Lopputulos on, että koira pyrkii paitsi tulemaan hyvin mukaan, myös pitämään paremmin kontaktin ohjaajaansa. Seuraamisharjoittelun ei myöskään tarvitse aina alkaa perusasennosta, vaan kun palkka on laitettu piiloon, voi ohjaaja antaa koiralle saman tien käskyn asettuen sitä ennen koiran oikealle puolelle ja lähteä ns. "lennosta" seurauttamaan koiraa. Näin koira oppii olemaan koko ajan tarkkaavainen ja sen aktiivisuus ohjaajaa kohtaan nousee, sillä jos se myöhästyy, ohjaaja toimii edellä kuvatun pakote-teorian mukaisesti (käännös, pakote, palkka). On tärkeä koko ajan koiran edistyessä lisätä vaatimustasoa -> kontaktin menettämisiä ei tule pelätä, eikä sellaisia tilanteita tule välttää. Päinvastoin, aikuiselle koiralle tulee järjestää sellaisia tilanteita, missä sille päästään pakotteiden avulla lisäämään aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan.

Rautalankaversio "mitä tehdä, kun koira menettää kontaktin":
1. Käännös oikealle n. 90-astetta
2. Pakote hihnasta
3. Vapautus välittömästi ensin suullisesti "Hyvä" ja murto-osa sekunti tämän jälkeen kaivamalla palkka taskusta
4. Leikkituokio koiran kanssa.

Kaikki tämä tapahtuu hyvin lyhyen ajan sisällä ja se pitää tulla ohjaajalta ns. "selkärangasta". Kun koira on menettänyt kontaktin, ei pitäisi kulua kuin 1-2 sekuntia, kun ohjaaja on jo palkitsemassa sitä. Näiden yhden kahden sekunnin aikana ohjaajan on siis täytynyt ehtiä tehdä käännös, antaa pakote, kehua koiraa ja alkaa kaivaa patukkaa leikittäväksi.

Eteenlähetys ja maahanmeno

Eteenlähetys

Eteenlähetyksen harjoittelu voidaan aloittaa noin 6-12 kuukauden ikäisellä koiralla heti kun koira leikkii motivointiesineillä innokkaasti ja tuo niitä ohjaajalleen halukkaasti.

Harjoittelu aloitetaan viemällä kentän päähän värikäs ämpäri tai muu koroke, jonka päälle laitetaan motivointiesine (patukka/pallo riippuen mistä koira pitää eniten).

Koira tuodaan kentälle ja sen kanssa otetaan normaali tottelevaisuusharjoitus. Harjoituksen päätteeksi koira viedään kentän päähän, jossa sille näytetään motivointiesinettä ämpärin päällä. Koiraa innostetaan esineeseen (esimerkiksi haukuttamalla, kehuen jne.). Kun koira on kovassa innossa pyrkimässä esineen luokse, se viedään hihnassa koko ajan innostaen "eteen, eteen" noin kymmenen metriä taaksepäin ämpäristä, jonka jälkeen se päästetään hakemaan esine. Koiraa vapautettaessa sille sanotaan vielä "eteen".

Tämä toistetaan peräkkäisinä treenikertoina useasti. Vähitellen matkaa pidennetään, eli käydään koiran kanssa katsomassa esinettä ja sitten viedään koira aina vain kauemmas esineestä. Kohta päästään lähettämään koira aivan kentän toisesta päästä toiseen päähän.
Koiran edistyessä ei myöskään tarvitse enää käydä katsomassa esinettä ihan läheltä, vaan riittää että koiraa innostetaan "eteen, eteen" ja kävellään niin lähelle, että koira huomaa esineen ja sitten viedään koira hihnassa riekkuen taas aloituspisteeseen kauemmas ja päästetään eteen.

Motivointiesine laitetaan aina kentän päähän samoihin paikkoihin, jotta koira myöhemminkin, näkemättä itse esinettä, tietää sen olevan siellä. Vaikka kentät myöhemmin vaihtuisivat, esine on aina kentän päässä.

Kohta koira alkaa jo "eteen, eteen" innostamisesta tietää, että se pääsee juoksemaan kentän päähän, eikä sille tarvitse lainkaan käydä näyttämässä esinettä. Näin päästään siihen tilanteeseen, että ollaan jo oikeassa lähetyspisteessä (kentän toisessa päässä) ja sieltä koira lähtee ilman erityisiä ärsykkeitä juoksemaan kovaa kentän toiseen päähän.

Tosin aina ennen eteenlähetystä koiralle tehdään pieni rituaali (esimerkiksi sivellään oikealla kädellä koiran suupieltä samalla näyttäen suuntaa eteen ja sanoen hiljaa muutaman kerran "eteen, eteen"), josta koira tietää, että seuraavaksi pääsee juoksemaan täydellä sydämellä kentän toiseen päähän, josta se löytää motivointiesineen. Tämä sama rituaali toistetaan aina, myös kisoissa.

Näitä harjoituksia tehdään aluksi aina tutulla samalla kentällä ja mielellään monta kertaa viikossa, jotta edistyminen on mahdollisimman nopeaa.

Kun koira osaa jo lähteä hyvin eteen pelkän rituaalin avulla, siltä aletaan vaatia lyhyt pätkä seuraamista ennen eteenlähetystä. Aluksi vaaditaan pelkkä kontakti ohjaajan sivulla rituaalin jälkeen, josta se päästetään eteen ja sen jälkeen askel tai kaksi seuraamista kontaktilla. Vähitellen päästään seuraamisessakin siihen, että voidaan jo vaatia koiralta 10 askelta tai jopa enemmän.

Varmuuden saavuttamisen jälkeen voidaan ottaa vierailla kentillä. Niillä kuitenkin aluksi aina samanlaisilla ärsykkeillä kuin aluksi on tehty kotikentälläkin. Eli motskari on valmiina kentän päässä odottamassa jonkun ämpärin päällä ja sitten tuodaan koira kentälle (tai seuraamis jne. treenien lopuksi) ja käydään sen kanssa katsomassa motskaria niin läheltä kuin on tarvis (jotta koira huomaa sen). Ja sitten viedään koira kentän toiseen päähän ja lähetetään eteen.

Maahanmeno


Kun koira on todella varma eri kentillä eikä tarvitse mitään ärsykkeitä enää lähteäkseen eteen, otetaan ensimmäinen maahanmenoharjoitus eteenmenon yhteydessä. Koiran tulee tietenkin osata käsky muissa yhteyksissä tätä ennen erinomaisesti.

Maahanmenoharjoitus tapahtuu tutulla kotikentällä. Tällöin kentän päähän ei viedäkään mitään esinettä. Koira lähetetään eteen ja kun se on juossut noin kymmenen metriä, lähdetään itse juoksemaan sen perään (niin ettei se huomaa sitä). Kun koira on noin neljänkymmenen askelen päässä (ei siis päästetä kentän päähän asti) niin huudetaan sille maahan. Välittömästi kun koira noudattaa käskyä sille heitetään palkkioksi motivointiesine. Palkkio tulee siis ohjaajalta, ei kentän päästä. Jos koira ei tottelisi käskyä vaan juoksisi kentän päähän asti, niin se ei saavuttaisi sillä mitään. Maahanmeno käsky toistetaan tarpeen vaatiessa niin monta kertaa, että koira tottelee sitä ja välittömästi tämän jälkeen se saan palkkion ohjaajalta (ei ohjaajan luota, vaan ohjaaja heittää palkkion mahdollisimman lähelle koiraa tai koiran yli).

Seuraavat 5-10 treeniä harjoitellaan taas pelkkää etenemistä, jolloin koiraa ei käsketä maahan vaan se saa vain juosta kentän päähän motskarin luokse. Ja vasta tämän jälkeen otetaan taas yksi maahanmenoharjoitus. Sitä seuraa taas 5-10 etenemisharjoitusta ja sitten taas yksi maahanmenoharjoitus. Tämä siksi, ettei koira alkaisi ennakoimaan maahanmenoa vaan vauhti ja into etenemiseen säilyisi mahdollisimman hyvänä. Tarvittaessa voidaan jopa pehmeämmillä koirilla käyttää ensimmäisen maahanmenoharjoituksen jälkeen ärsykettä (sama kuin alkuharjoituksissa), jotta varmistetaan että koira todella lähtee eteen.

Vähitellen koira oppii, että kun ohjaaja huutaa maahan, kannattaa totella nopeasti, koska silloin saa heti palkkion ohjaajalta. Muu toiminta ei kannata, joten se jää pois. Koiran näkökulmasta kannattaa aina juosta täysillä eteen, koska sitä seuraa aina palkkio (pääsääntöisesti siis kentän pästä ja ilman mitään maahanmenoja), mutta jos sen korviin kantautuu ohjaajan antaman maahan käsky, niin sitäkin kannattaa totella mahdollisimman nopeasti, koska vain tottelemalla se voi saavuttaa palkkion.

Pelkkiä etenemisharjoituksia kannattaa siis koiran koko kisauran ajan tehdä noin 90% harjoituskerroista ja joka kymmenennellä ottaa se maahanmenoharjoitus. Ja erityisesti kannattaa ottaa paljon etenemisharjoituksia.

Tärkeää on laittaa motivointiesine aina kentän päähän ja jos kenttä on iso niin lähettää sitten koira vaikka keskeltä kenttää. Esineen sijainti kentän päässä on tärkeää siksi, että koira pyrkisi juoksemaan aina täysillä kentän loppuun asti. Kannattaa myös harjoitella ylipitkiä matkoja, jotta koira todella oppisi juoksemaan suoraviivaisesta, pitkälle ja kovaa.

On myös kisauran kannalta tärkeää oppia tuntemaan yksilöllinen rytmi, miten lähellä kisaa kannattaa ottaa maatamenoharjoitus ja kuinka monta etenemisharjoitusta koira tarvitsee ennen kilpailusuoritusta, jotta saadaan kisoihin mahdollisimman optimisuoritus. Toisin sanoen koira on mahdollisimman varma ja nopea maahanmenossa, mutta kuitenkin varmuudella etenee suoraviivaisesti ja määrätietoisesti. Esimerkiksi yhdellä koiralla sopiva rytmi oli se, että otettiin noin viikkoa ennen kilpailua maahanmenoharjoituksen, jonka jälkeen otettiin vielä noin kolme etenemisharjoitusta eri kentillä ennen kilpailua. Näin kilpailussa oli kyseessä neljäs harjoitus maahanmenoharjoituksen jälkeen, jolloin maahanmeno oli aina varma ja tehokas, mutta myöskin koiran eteneminen oli erittäin määrätietoista ja voimakasta.

Paluu