Kiitos ja Irti

Paluu

Kiitos

Leikkien keskellä ja tiimellyksessä meille on tullut tällainen käsky ihan sen kummemmin sitä miettimättä ja harjoittelematta. Kun käskijä sanoo "kiitos", Mimi antaa sen lelun tai pallon tai mitä nyt suussa sattuu tuolloin olemaan käskijän käteen rauhallisesti ja odottaa, että saa sen vielä tavalla tai toisella takaisin. Vetolelulla vetoleikin jatkaminen riittää, pallon heittäminen johonkin suuntaan on myös riittävä palkinto.

Irti

Tomeralla "irti"-käskyllä Mimi tiputtaa saman tein sen, mitä suussa silloin sattuukin olemaan. Muutamaan kertaan olen luullut, että Mimillä on jotain kiellettyä ja käyttäessäni käskyä, Mimin suusta putoaa: ei enempää eikä vähempää kuin oman puruluun rääppeet... =o) Siinä sitä Mimi sitten killittää, että mikä nyt on hätänä, mutta tyytyväisenä ottaa herkun takaisin luvan saatuaan ja jatkaa puuhiaan episodin jälkeen.

Me opetettiin irti-käsky Mimille siten, että leikkien keskellä ihan ykskaks, tarjottiin toista lelua ja sanottiin sana "Irti". Ei mitään erityistä namiakaan annettu, vaan kehu heti, kun koira päästi irti ja leikkituokio perään toisella lelulla - ja taas monta-monta kertaa toistoa samalla tyylillä. Jonkin ajan päästä kokeiltiin irti-sanaa ilman toista lelua ja tällöin myös kehu irroittaessa + namipala. Pentuna siis oppi, että sai vastineeksi aina jotain. Harjoitteluhetket kestivät todella vähän aikaa alkuun, mutta toistolla niitä tuli käytyä montakin kertaa läpi päivässä. Ei meillä mennyt kauaakaan, kun Mimi asian oppi.

Paluu