|
Kuollut
Paluu
Käskyn "kuollut" tavoite on, että Mimi kaatuu toiselle kyljelleen sitten, kun käskyn sanoo, ja välillä tämä
toimiikin. Näytän oikealla kädellä oikealta vasemmalle kämmen auki ja sanon "Kuollut", Mimi yleensä
tässäkohtaa miettii, mitä muuta kivempaa voisi tehdä, mutta menee sitten maahan ja laittaa tassunsa
löyhästi sivulle. Köllähtää kunnolla kumoon kylläkin vasta, kun kehun ja mussottaa palkkansa siinä
asennossa.
Täytyy kyllä myöntää, ettei kovin ahkerasti olla tätä harjoiteltukaan - laiska emäntä. Mutta kun
vertaa siihen alkutilanteeseen, jolloin Mimi välillä kieri, välillä pyöri, välillä jopa kiersi käskijän,
kun ei malttanut odottaa käskyä loppuun, niin ollaan edistytty kyllä, vaikkei maalia vielä näykään.
Alkutilanne oli se, että Mimi oli maassa ja siitä sitten herkun kanssa "kaadettiin" kyljelleen. Sitkeästi
tassut heilui kuitenkin joka suuntaan ja pääkin seuraa ympäristön menoja siihen tahtiin, ettei "kuolleesta"
mennyt kyllä millään. =o) Kyllä se siitä vielä onnistuu!
Paluu
|