Perhe

* Kuulumiset * Me * Talo * Piha ja luonto * Muuta *

Talomme

* Sisäkuvia * Remontti * Salaoja/viemäri * Pohjapiirrustukset *
* Sisäremontti * Terassi * Kellari * Lastenhuoneet * Sattumia
*



Muutimme punaiseen tupaamme, 1954-valmistuneeseen rintamamiestaloon, marraskuun alussa 2000. Talo oli ollut kesän tyhjillään ja edellinen asukki tehnyt joitakin remontteja. Tullut WC ja sauna sisälle, otettu yläkerran vintti (karkeasti) käyttöön, vaihdettu öljylämmitys suoraan sähköön, suljettu kulku alakerran kellaritilaan, vaihdettu olohuoneen takka ja tuettu lekaharkoilla talon keskusta kellarista takan alta.

Miten tähän päädyimme?

Itse olen aina haaveillut pienestä omakotitalosta maaseudulla, mutta mieheni omakotitalossa koko nuoruutensa viettäneenä ei ollut ollenkaan innostunut ajatuksesta. Hän tiesi, että omakotiasuminen teettää työtä, työtä ja työtä. Jollei varsinaista remontteeraamista, niin pikkunikkarointia ja pihatöitä nyt kuitenkin tämä asumismuoto aina vaatii. Hän ei halunnut tähän joutua. Jossainkohti kuitenkin kolahti hänellekin, että omakotitalossa oltaisiin omia herroja ja pystyttäis tekemään omien varojen ja voimien mukaan asioita, eikä kaikkea tarvitsisi aina isommalla porukalla pähkätä, niinkuin kerrostalon asuntoa remontoidessa (mikä on tullut myös koettua). Ja lopulta lähdettiin hakemaan meille sopivaa omakotitaloa Turun ympäristöstä.

Tämän talon kuva myynti-ilmoituksessa hellytti jo ja aiheutti meissä molemmissa "tämä on meidän" -tunteen. Käytiin taloa katsomassa yhden kerran koko perheen voimin. Se oli suloinen, ulkopinnat vastamaalattu, hyvien liikenneyhteyksien päässä, vaikkakin kovin pieni. Itse silloin asuttiin n. 90 neliön kerrostaloasunnossa ja talossa asuinpinta-alaa on noin 75 neliötä. Ulkomitat 7x8 m. Hiukan suurempi kuin mummonmökki (vaikkakin pienempi kuin isänäitini torppa, mikä on samantapaisella pohjalla rakennettu). Lapset olivat eka- ja tokaluokkalaisia ja molemmat olivat hurjan pettyneitä, kun ei heti esittelyn jälkeen tyhjään taloon jäätykään - menettivät sydämensä talolle heti siltä seisomalta. Ei kuulemma olisi haitannut, vaikka talossa ei ollut mitään nukkumapaikkaa (patjoja tai sänkyjä) ja kaikki tavaramme olisivat jääneet vanhaan paikkaan. He olisivat jääneet sinne heti asumaan. Ajattelimme kuitenkin Jaskan kanssa, ettei tämä nyt sitten ehkä ollutkaan se "meidän" talo, kun taitaa olla liian pieni.

Kuntokartoitus

Kiinteistövälittäjä oli aktiivisena meihin myöhemmin kuitenkin yhteyksissä ja sovittiin, että Jaska menee kuntokartoitukseen mukaan, ilman sitoumuksia. Saa heti kaikki tiedot myös suullisesti ja pystyy itse tekemään kysymyksiä tarvittaessa ja tietysti näki, miten kartoitus tehtiin. Raporttiin tuli monta korjausta odottavaa kohtaa, muttei mitään maatakaatavaa ja hän innostui aivan täysillä. Meidän omakotitaloasumista vastaan ollut isäntä! Itse sitten jäin vielä miettimään, että onko talo meille sittenkin aivan liian pieni. Tuntui, ettei saada edes keittiöön pöytää mahdutettua, saatika seisomaan yläkerrassa suorassa. Lopulta kuitenkin ilman uutta käyntiä tehtiin kaupat, onhan tässä piha-alaa eri tavalla kuin kerrostalon parvekkeella ja talousrakennus "askartelutilana" asunnon lisäksi. Tehtiin kuntotarkastukseen perustuen tarkat suunnitelmat siitä, miten talon kanssa edetään. Talo on vajonut jonkinverran keskeltä, ilmeisesti siinä joskus olleen liian painavan tulisijan takia, saven päälle kun talo on rakennettu. Lattiat viettävät siis joka puolella taloa sen keskustaa kohti. Kattoa on myös suoristettu ja tuettu edellisen kerran tiilejä vaihdettaessa, ajankohtaa voi vain arvioida. Talon päälämmitys on nykyään sähkö, mutta varaava takka olohuoneessa pitää olohuoneen ja yläkerran talvisin kutakuinkin lämpimänä. Tosin on tullut pakkasöitäkin vastaan, joiden jälkeen alakerran aamusisälämpötila on ollut vain noin 15 astetta...

Tehdyt kunnostukset

Lämmin varastotila
Työt lähtivät etenemään suunnitellulla tavalla. Joulukuussa 2000 rakennettiin lämmitetty tila navettaan, vanhan eläinsuojan tilalle. Sinne saatiin vaatteita ja muuta tavaraa, mitkä eivät taloon sisälle mahtuneet (kesällä talvivaatteet, talvella kesävaatteet). Talossa ei ollut yhtään ainutta vaatekaappia, pari hyllykköä kyllä.
Kattoremontti
Kesä 2001. Tiilikatosta jouduttiin luopumaan, koska uudet tiilet painavat vanhoja tiiliä enemmän. Ei haluttu lähteä ylimääräisiin tukemisiin sisätiloissa. Hankittiin sitten mustaa tiilenmuotoista peltiä ja kattoremonttiin meni ensimmäinen kesä. Pärekatto tiilen alla oli ihan ehjä, mutta Yksi yllätys tuli kattorempassa vastaan. Piipunpellitystä poistaessa tipahti maahan puolikas piippua, näkyvältä osin. Huh! Nuohooja paikalle katsomaan kuinka syvälle piippu oli heikkoa. Pelättiin jo, että joudutaan koko muuri uusimaan. Ei sentään. Näkyvä osa vain. Ongelmaksi tulikin se, että vanhat tiilet olivat paljon pienempikokoisia, mitä nykyiset tiilet ja näiden metsästämisessä menikin tovi. Saatiin kuitenkin piippu taas kuntoon! Kattokin piti tehdä vain asuintaloon, mutta samaan syssyyn meni sitten navettakin. Ainakin saa olla sen puolesta turvallisin mielin ja ovat yhteneväisen näköiset rakennukset keskenään. Kattorempassa oli meitä auttamassa vanhempani ja miehen veli välillä, kiitokset siis myös heille, että valmista tuli.
Pelto "nurmeksi"
Siinä kattoremontin sivussa kesällä 2001 niitettiin tontilta heinät, jotta saatiin jonkinlainen pihapläntti talon eteen. Heinikkoa meni nurin useampi tuhat neliötä.
Keittiö
Syksyllä 2001 tuli mutkia matkaan. Keittiössä sijaitseva vesivaraaja posahti ja vedethän siinä valuivat sitten yltympäri keittiötä ja sen välipohjaa. Otettiin kuisti varakeittiöksi, siirrettiin jääkaappi, mikro ja pöytä sinne. Käytettiin kaasugrilliä hellana. Piti repiä koko lattia auki, poistaa alakaapistot ja osa seinää. Lattiana oli vanhan lankun päällä lastulevyt, minkä päällä oli muovimattoa. Vanha märkä puru poistettiin ja kuivauskoneet jylläsivät aikansa. Koska ovea ei keittiöön meillä ole, piti muovilla pistää oviaukko remontin ajaksi kiinni - siitä on muistona yhä vieläkin niitit oviaukon karmeissa... Vakuutus olisi maksanut meille samanlaiseksi keittiön laittamisen (itse tehdyn, ei työvoimaa), mutta olin sitä mieltä, että kun sen vanhan lattian jo joutui siitä pois ottamaan, niin miksi laittaa jotain väliaikaista, kun kuitenkin on tarkoitus laittaa puulankkulattia jossainkohti. Näin siis tehtiin. Tutkittiin myös mahdollisuutta, että siirrettäisiin varaaja saunan lauteiden alle vaakatasoon, mutta hintaero oli niin iso pystymalliin nähden, ettei katsottu tällä olevan lopulta niin suurta merkitystä. Samalla uusittiin varaajan alle allas ja poistoritilä viemäriin, jotta jos jatkossa sattuu sama, ei vesi ainakaan valu joka paikkaan. Rakennettiin kunnon puulattia ja samalla sitten vaihdettiin muutkin pinnat uusiksi. Laattaa kaapistojen väliin, tapettia ja boordia seinille...

En ollut ensialkuun oikein tykännyt keittiön kaapistojen vihreistä peiliovista, itse kun olen sinisen ja puun ystävä. Nyt remontti tehtiin niin, että poistettiin vanha kamala seinämuovi kaapistojen väliltä, laitettiin tilalle sekä kaappien vihreää, että meidän huonekalujen sinistä, mikä ikäänkuin toi kaapistot muun kalustomme kanssa yhteen. Nyt olen ihan tykästynyt "uuteen" pieneen keittiöömme, minne mahdutettiin alkupeloista huolimatta iso kuuden hengen pöytäryhmä hyvinkin.

Kodinkoneet
Seuraavaksi piti hankkia uusi jääkaappi ja pakastin (2002), sitten astianpesukone (2003). Aikanaan (2004) rupesi myös pyykinpesukone käryämään ja uusittiin sekin. Oletettavasti seuraava laiteuusinta on hella. Erinäisiä pattereita olemme myös taloon uusineet.
Vettä kellarissa
Keväällä 2004 ihmettelimme kummallista "maan" hajua talossa. Kutsuttiin viemärin tyhjennys uudestaan, vaikka juuri muutama kuukausi sitten oli viemärit tyhjennetty, josko se auttaisi. Ei auttanut. Muutamana päivänä tuntui, että haju vain vahvistui ja sen lähdettä tuntui olevan kovin vaikea saada kiinni. Siirreltiin pöytätasoilta keittiöstä tavaroita pois ja haisteltiin (haisee, ei haise, haisee sittenkin, muttei mitään löydy). Siivottiin roskakaapistot ja tarkistettiin astianpesukoneen liitännät, missään ei näyttänyt olevan vikaa. Vessastakaan ei löytynyt mitään ja itse asiassa sieltä ei hajua pahemmin edes tuntunut. Sitten Jaska kurkkasi kellariin ja huomasi, että siellä oli noin 40 cm vettä tasaisesti koko alakerran alueella. Eikun pumppamaan vettä pois ja ilmastointi kuntoon. Oli siis hyvä, että sinne katsottiin! Luultiin, että sieltä se haju sitten oli tullut ja pitäisi lähteä, kun vesi poistuu. Ei lähtenyt. Viikon jälkeen tehtiin tavallinen siivous keittiössä ja huomattiin, että työpöydällä oli korissa ollut pussi täynnä mätiä perunoita, jota heilauttamalla tuprahti ilmoille tosi karmea maan haju. Siitä se syy siis löytyi. =oD
Olohuone ja eteinen
Keittiön kuntoonsaatuamme (mitä nyt edelleen muutamat listat puuttuvat...) alkoi olohuoneen pinkopahvikatto ja likainen seinätapetti huutamaan kunnostusta. Päädyttiin siihen, että tehdään pintaremontti, eikä vielä kosketa lattian kaltevuuteen (sen vuoro on sitten kun tehdään putkistoremppa ja laitetaan koko lattia uusiksi). Homma tehtiin keväällä 2004. Samalla tiivistettiin ikkunoiden reunat uudestaan, niitattiin haltex-levyt kattoon ja lisättiin muutama sähköpistoke seinään. Uusien tapettien ja boordien kanssa saatiin aivan uudenlainen ilme huoneeseen. Tuli laitettua myös eteinen ja rappukäytävä yläkertaan samaan syssyyn, kun yhtä tilaa ovat. Rappukäytävästä jäi sillä remontilla seinäkaiteet kyllä pois, mutta hyvin olemme pärjänneet niitä ilmankin.
Kuistin hätälämmitys
Sitten syksyllä 2004 laitettiin vähän niinkuin ykskaks kylmänä ollut kuisti lämpimäksi. Jos halutaan oikein kunnolla, niin pitäisi ottaa seinät auki ja vaihtaa ikkunat sekä ovet, mutta tavoitteena nyt ensialkuun sellainen lämpö, että sisäeteinen pysyy lämpimänä talvisin. Olin aikaisemmin pitänyt kuistilla peruslämpöä lämpökynttilöillä - vaikka se tuo tunnelmaa, se ei ollut oikein turvallista, puhumattakaan siitä kuinka paljon kynttilät maksoivat, kun niitä sai olla jatkuvasti vaihtamassa uusia palaneiden tilalle... Lämpölasit Jaska laittoi huoneen sisäpuolelle, mikä onkin auttanut pitämään peruslämpöä tilassa yllä. Kuisti menee kuitenkin kokonaan uusiksi siinäkohtaa, kun aktivoidaan suunnitelmat isommasta remontista.
WC
Loppukesästä 2006 vessanpönttömme (se yksi ja ainut talossamme!) alkoi näyttää lopun merkkejä. Plutisi ja plätisi ja jäi vuotamaan. Uudestaan kun veti, voi toimia, mutta useammin ja useammin tätä joutui tekemään - ja vettä kului. Alkuun ajateltiin, että josko se kestäis vielä seuraavaan kesään, mutta eipä se onnistunut. Jatkuvasti sai olla vetelemässä vessaa ja se voi myös yöllä ilman mitään ruveta solisemaan ja päästämään vettä, joten kärsivällisyytemme loppui. Jaska tutkaili, minkälainen homma pöntön vaihtaminen on ja sitten ykskaks vaihto tehtiin. Lisäksi vaihtoon menivät vähän vuotanut hana ja bidee. Vedettävä vessamme muuttui painettavaksi ja siinä sormet vähän aikaa "löivät tyhjää", kun etsittiin vanhasta muistista sitä ulkonevaa otinta...

Väliaikainen koira-aitaus
Väliaikainen koira-aitaus aloitettiin 24.8.06 tähän ulko-oven eteen ja niitä nurmikolle. Hiukan saa olla levollisimmin mielin ulkosalla noitten kahden koiruuden kanssa. Yhden kanssa vielä pärjääkin, mutta kahden... Tästä on myös oma sivunsa pihaosiossa.
Yläkertaan yhdestä huoneesta kaksi
Noin vuoden verran meni, kun rakennettiin lapsille omat huoneet yläkertaan. Purkutyö sujui melko mallikkaasti, mutta kevään lakkojen takia ei tavaroiden saatavuus ollutkaan niin helppoa ja yksinkertaista kun luultiin ja aikataulu venähti. Mies huiteli töissä maailmalla, ollen kotona vain yön silloin tällöin, niin ei remontista tahtonut tulla mitään. Oma aika meni lähinnä huushollatessa töitten jälkeen. Mutta vihdoin talvella 2007 tuli huoneet kuntoon, pieniä fiksauksia lukuunottamatta (joitakin listoja jne. uupuu edelleen). Lisätietoa tästä löytyy täältä.
Viemäröinti ja salaojitus
Kesällä 2007 tehtiin talon viemäröinti ja salaojitus kuntoon uusien vaatimusten mukaisiksi. Vielä jäi talousrakennuksen osalta hieman kesken, kun ei saatu perustusta tienpuoleiselta osalta kuntoon, mutta asuinrakennuksen osalta kaikki on jo kunnossa ja toiminnassa.
Terassit
Rakennettiin talon taakse ja eteen terassit kaiteineen. Purettiin vanha raskas betonirappu pois ulko-oven edestä. Koko kaideosuutta ei saatu valmiiksi, kun jäi yksi tukipilari kellarikopin takia vielä laittamatta ja toiselta puolelta ikkunanvaihdon takia. Etuosasta loppui materiaali kesken ja kun saatiin lisää, alkoivat sateet. Viimeistelyä siis vielä riittää, mutta terassit on kuitenkin.
Olohuoneeseen lasiset pariovet
Siirrettiin kesällä 2007 olohuoneen kolmoisikkuna kuistille ja asennettiin tilalle lasiset pariovet, joista pääsee takaterassille.
Välihuoneen ikkuna
Välihuoneen ikkuna vaihdettiin syksyllä 2007 pienempään ja otettiin vanha kuistille käyttöön. Kunhan saadaan siihen ulkopinnoitus lopulliseen kuntoon, saadaan terassin kaide jatkettua seinään saakka.
Kellarin kulkusuoja
Kesällä 2008 tuli kellariin betonirappuset suojakatoksen alle.
Katos terassinovien päälle
Saatiin kesällä 2008 vihdoin myös katos sekä aurinko- että sadesuojaksi terassinovien päälle takaterassille. Samalla tuli katoksen alle askelmataso, jonka avulla nyt on kulku helpompi terassille.
Välihuoneen ikkunanympäristön siistiminen
Vanhempieni avustuksella siistittiin loppusyksystä 2008 välihuoneen pienemmän ikkunan ympäristö ulkoapäin ja maalattiin punaiseksi. Ei ole niin silmiinpistävä ikkunanvaihdon jälkeen enää.
Kuisti
Syksyllä 2007 aloitettiin kuistin kunnollista remonttia. Purettiin sisäseinät pois ja huomattiin, että mitään eristyksiä ei seinissä ollut. Laitettiin takaseinä kokonaan umpeen, vaihdettiin lämpöikkunat vanhojen tilalle, vaihdettiin myös ulko-ovi ja väliovi, tehtiin uusi lattia, eristettiin seinät ja katto, pinnoitettiin cyprocilla. Seinät on maalattu myös aikaisemmin, mutta tammikuussa 2009 saatiin kuistin lattiaan toimiva lattialämmitys, laatat ja kaapistot. Viimeistelytyöt vain puuttuvat.
Koira-aitaus
Kesällä 2010 tehtiin koirille takapihalle takaterassin ympärille aitaus, jossa on hyvin tilaa telmiä.
Muurin ja kurkihirren tukeminen
Viisihormisen muurin purkuun ei lähdettykään, kun saatiin ammattiapua sen tukemiseen samalla kun nostettiin kesällä 2011 kurkihirttä ylöspäin. Takka on ilmeisesti painanut sitä notkolleen. Eli hyvä, kun ei viime kesänä purkuhommiin päästy. Saatiin näin jo alakerran lattiaa suoristettua ja pystytään olemaan turvallisemmin mielin lattian suhteen.
Terassin ja rappujen loput kaiteet
Tehty maalausta vaille valmiiksi kesällä 2011.

Menossa

Betonilaatan teko kellariin
Jotta tehdyt tukemiset auttavat jatkossakin ja saadaan kuitenkin kellari käyttöön, pitää vielä kellarin lattiaan laittaa betonipohja laataksi ja siitä sopiviin paikkoihin uudet tuet kantamaan tukihirsien painoa. Tämä siis jonossa vielä kesälle 2011.
Talousrakennuksen perustus
Talousrakennuksen perustuksen korjaus on käytännössä noin puolivälissä. Se piti saada ennen talvea syksyllä 2007 valmiiksi, mutta on nyt pressulla lumelta ja sateelta suojattu. Kuopan täyttö alkoi 2011 kesäkuussa ja jatkuu.
Terassin ja rappujen kaiteet
Maalaustyö vielä uupuu lisätyiltä osin sisäpuolelta. Ehkä lisätään myös koristelistoja kaiteiden yläosaan aikanaan.
Uusi sähkökeskus
Taloon tuleva sähkö- ja puhelinlinja on jo laitettu maakaapeliksi kesällä 2007, mutta niitä ei ole vielä kytketty käyttöön. Uusi sähkökeskus on eteisessä keittiön ikkunan yläpuolen sijasta, vaikka sitäkään ei vielä ole kytketty käyttöön. Sähkömiehiä on vaikea saada käymään.

Seuraavaksi vuorossa

Keskeneräisten töiden saattaminen loppuun. Olohuoneen, eteisen ja keittiön lattian, seinien ja katon uusiminen ja suoristaminen, mitä ei siis edes aloitettu vielä (vaatii kellarityöt tehdyksi ensin). Samalla tulee uusittua myös WC, koska se on saman lattian päällä, mikä pitää purkaa pois. Mahdollisesti myös siirretään WC:n paikkaa.

Tulevaa

Työjonossa on:
- Ikkunoiden karmien ja seinien maalaus ja tarvittaessa uusiminen, kenties myös perustus ulkopuolelta...
- Navetassa on puusaunatila, joka nyt on toiminut lähinnä puutarhavarastona, kun siellä ei ole lauteita. Kunhan perustus on saatu kuntoon, laitetaan tilaan uusi lattia, pinnoitetaan seinät, kunnostetaan/uusitaan muuri, rakennetaan lauteet ja otetaan sauna käyttöön. Saunan edustalle on suunniteltu myös terassitilaa, mutta ei sitä tähän hätään vielä samaan rakennuslupaan otettu. Katsotaan, koska on mahdollisuuksia ruveta sitä tekemään eteenpäin.
- pesutilojen ja kodinhoitohuoneen kunnostus.
- takka-/oleskelutila navettaan, nykyisen autotallin paikalle.
- erillinen autotalli.
- kellarin käyttöönotto; hyllyt, lämpötila ym. säilöntäsopiviksi.
- huussi
- puutarhavaja
- kompostikatos/-vaja
- huvimaja
- kasvihuone
- aita tontin ympärille.
- lisäterassi alemmalle tasolle takapihalle.

Haaveissa

Haaveena (siis edellisten "pakollisten" asioiden lisäksi) olisi uudistaa keittiö niin, että jotenkin sinne saisi takaisin puuhellan, mikä sieltä on jossainvälissä poistettu. Suuria suunnitelmia tätä varten on jo olemassa. Navetan ylätila on tyhjää tilaa, mutta sitä ei pahemmin voi ottaa nyt käyttöön, kun sieltä puuttuvat lattialankut kokonaan eikä sinne ole rappusiakaan. Piha on vanhaa peltopohjaa ja niitetty nurmikoksi, muutama kukkapenkki ja pensaikko aherrettu omaksi iloksi. Erillinen autotalli, aitta, kesäkeittiö, oma pikkulampi, pihakivi... Eli niinkuin sitä sanotaan: ikuisuusprojekti!